Sanoohan ny tolkkukin; syä, nuku, liiku ja reffaile muita. Tosin tänä hektisenä internet-aikana nää tarpeet ovvaa kasa arkea häiritteviä tekiöitä. Onneksi nää on korvattavissa roteiini-patukoilla, kahvilla, Jutta Gee -ohjelmilla sekä internetillä. Tiätty voi myäs vetää vintin pimeeks, ja painaa sen kaks'sataa kiloa, mennä psykoosiin, osallistua vitness -kisoihin tai ruveta nymfomaaniksi. 

 

CYMAXFHUEAE59BK.jpg

Aimo Liukolan sutkautus herätti huomiota laajalti ilmestyessään hesarissa. ''Kun eletään tällaisessa hektisessä internet-ajassa ei ole aikaa pukea pitkiä kalsareita jalkaan.'' Totta. Eihän meillä ole aikaa edes syödä monipuolisesti viisi kertaa päivässä, nukkua 7-8 tuntia tai  harrastaa viikottain kohtuukuormitteista kestävyysliikuntaa ainakin 150min sekä rasittavampaa liikuntaa 75min. Pitäisikö vielä seurustella ystävienkin kanssa? 

Ajat ovat toki muuttuneet metsästys-keräilijäkulttuurista siten, että se villisikojen metsästäminen on verrattavissa stressitasollisesti veroilmoituksen tekemiseen. Isoin ero on kuitenkin, että tuodessasi pitkän päivän jälkeen villisian ruhon leiriin, niin pidät yhteisösi hengissä sekä koet luultavasti onnistumisen tunnetta. Päivätöissä käyminen sekä verojen maksaminen puolestaan palkitaan sillä, että luet lehdistä päivittäin, kuinka brutaalisti sinun verorahojasi käytetään väärin. Onko kiva mennä huomenna töihin?

 

parantainen.jpg

 

Työ on hyväksi ihmiselle. Jaakko Parantaista (Kummeli) lainaten; ''Ihminen tuo maapallomme pikku kusiainen''. On hyvä, että joukossamme on paljon henkilöitä, jotka elävät kuin kusiaiset, ja pitävät hyvinvointiyhteiskuntaa pystyssä. Kiitos heille. Osuuskauppa-asiakkuus, talolaina, ihan kiva kumppani sekä teatterissa käyminen ei vain ole kaikkien juttu. Väitän, että masentuneisuus johtuu yksilöiden turhautumisesta maailman menoon sekä on reagointia siihen, että eläminen ei yksinkertaisesti ole erityisen palkitsevaa.

Tietysti tämä turhautuminen, hyväksynnän haku sekä itsensä tärkeäksi tunteminen saattavat olla syitä, miksi osa ihmisistä haluaa viihdyttää muita sen sijaan, että olisivat itse viihdytettävänä. Enkä tarkoita isoja tähtiä ainoastaan, vaan yhtälailla työpaikoissa ja erinäisissä yhteisöissä olevia henkilöitä, jotka peittävät oman pahan olonsa piristääkseen muita ihmisiä. Tietysti pahan olon kasvaessa liian suureksi voi lopputulos olla välillä ennalta-arvaamaton mm. perimän, lähipiirin, traumojen, päihteiden käytön sekä elämänkokemuksen kannalta. 

 

jfpowe%C3%B6.jpg

27:n kerholaiset ovat suosineet päihteitä. Maalla ammutaan aivot ladon seinään -valitettavasti tapahtuu nykyäänkin. Murhaajia sekä psykopaatteja on ollut kuulemma jo ennen ensimmäisen GTA -pelin ilmestymistä (1999). Sosiaalipornoksi nimitetyissä 4D- dokumenttien kaltaisissa sarjoissa olemme nähneet esimerkiksi aikuis-vauvoja, joille vieläpä löytyy joku seksuaalisesti kiero ihminen vaihtamaan vaippoja. Reality-tv puolestaan tarjoaa meille mahdollisuuden kokea paremmuuden tunnetta, kun voimme arvostella itsensä täysillä peliin laittaneita ihmisiä. Parasta on syödä samalla kun katsoo suurinta pudottajaa. Juorulehdet kertonee myös kulttuuristamme paljon.

 

 

tuksu.jpg

Matti Nykänen, nelinkertainen mäkihypyn olympiavoittaja, on valittu kolme kertaa Suomen turhimmaksi julkkikseksi ja Johanna Tukiainen, kohublondi, kahdesti. . Molemmat ovat tehneet uravaltauksia mm. strippaamalla, laulamalla, esiintymällä tositelevisiossa sekä myymällä sielunsa seiskalle -tai itse saatanalle, kuten uskonnollisissa piireissä on tapana sanoa. On myös huolestuttavaa, että monen unelmana on päästä tuohon kyseenalaiseen julkisuuteen. Toisaalta monille ilmaiset silikoonit, viinat, lomamatkat, vaatteet sekä itsestään lähetetyt vinkkipalkkiot ovat varmasti houkuttelevampia kuin itse ne Temptation Islandin sinkut.

 

''May all your dreams come true'' - Johanna Tukiainen
"Jos minulta on ennen lähtenyt mopo käsistä niin nyt lähti kyllä sanoisinko että formula." -Matti Nykänen